Holistinen (kokonaisvaltainen) sydänlähtöinen Coaching aikuisille.
Oletko koskaan ajatellut, miltä tuntuisi olla täysin vapaa ja tietää sisimmässä, että voin vaikuttaa ja valita täysin elämäni suunnan?
Että minullakin on oikeus tuntea, valita ja päättää, ja ehkäpä vielä uudelleen valita ja vasta sitä kautta päättää täysin oman elämäni suunta ja tarkoitus?
Jos vastaat jompaan kumpaan näistä kysymyksistä KYLLA, hyötyisit sydänlähtöisestä Coaching sessiosta.
Session aikana katsomme ja käymme ensin läpi lähtökohdat: otamme katsauksen nykytilanteeseesi ja mitä olemme lähdössä muuttamaan. Sessioiden edetessä selvitämme hieman pintaa syvemmälle, että mistä mahdolliset esteet haluamiisi tavoitteisiin tulevat ja mitä voisit niiden eteen tehdä. Muutoksen ei tarvitse olla vaikeata, vain yksi pieni askelma joskus haluamaasi suuntaan on riittävä. Etenemme sinun määrittelemän tahtisi mukaisesti.
Sessioiden aikana käytän erilaisia Coaching tekniikoita kuten NLP (Neurolinguistic Programming), EFT (Emotional Freedom Technique), anteeksianto itselle ja muille sekä sydänlähtöinen kuunteleminen ja ohjaus.
Pala palalta ja kerros kerrokselta käymme läpi vanhoja uskomuksia, juurtuneita tapoja ja käytösmalleja, joista olisi hyvä päästää irti ja korvata ne uusilla. Päästämme irti vanhoista tuntemuksista ja traumoista, käytösmalleista ja itsekriittisyydestä, korvaten nämä ilonaiheilla, vastuunotolla omasta elämästä, tuntemuksista ja ratkaisuista sekä itseään kunnioittavilla lempeillä käytöstavoilla ja malleilla.
Sisäisen negatiivisen puheen voi vaihtaa positiiviseen ilmaisuun ja kieleen itseä ja muita kohtaan. Voit olla yllättynyt, miten paljon pelkästään tämän asian muuttaminen voi vaikuttaa elämääsi ja sen laatuun.
Muutos lähtee aina sisältä päin. On täysin sinun päätettävissäsi, haluatko luoda elämääsi uutta sisältöä ja merkitystä. Jos haluat avata elämääsi uuden sivun, voimaantua, luopua vanhasta ja suunnata kohti uutta, eheämpää itseä, tämä sessio on sinulle.
Löydä uudelleen elämän energiasi, sisäinen voimasi ja lahjasi.
Tea Lehikoinen
Jooga- ja meditaatio-opettaja
Tunnetaito-ohjaaja MM®
Coach